sunnuntai 19. tammikuuta 2020

GRL PWR - Viola Minerva ja Mmiisas



Viola Minerva

Viola Minerva eli Viola Virtamo on 23-vuotias valtaisan menestynyt nuori nainen, joka todella on yrittäjä sanan kaikissa merkityksissä: vieraillessaan luennoimassa Sykäys mun työhön -tapahtumassa Salossa 15.1.20 hän kertoi uransa kulusta ja häkellytti kuulijansa kuvailemalla tapaa, jolla hän oli tavoitteitaan kohti työskennellyt. Tavoitteesta toiseen hän on mennyt määrätietoisesti itse oppia ja kokemusta hakien, tehden valtavan määrän työtä ilman minkäänlaista muuta korvausta kuin saadun opin arvo. Hän on näin rakentanut itsestään visuaalisen tarinankerronnan monilahjakkuuden, ja toimii tällä hetkellä mm. valokuvaajana, bloggarina, kirjailijana, kuvausjärjestelijänä, graafisena suunnittelijana, someammattilaisena, reseptiikkanerona ja tuottajana. Moni on hänen matkansa varrella asettunut poikkiteloin ja kyseenalaistanut hänen kykyjään ja suunnitelmiaan, mutta hän on pysynyt määrätietoisena ja raivannut esteitä tieltään tehdäkseen sitä mitä rakastaa.

Viola Minervan visuaaliseen estetiikkaan kuuluu, erityisesti ruokakuvien osalta, herkullinen tummanpuhuvuus, joka luo kuviin vahvaa dramatiikka ja silti tuntuu kotoisan kutsuvalta. Lisää kiehtovuutta Viola Minervan kuviin ja tapaan kuvata asioita tuo liikkeen tuntu, joka toistuu kautta linjan: milloin kuvissa on konkreettisesti jauhoja pölläyttelevä käsipari, milloin personoimaton käsi kaataa elegantin kastikenauhan kuvan keskiössä olevaan annokseen, milloin kuvaan on yksinkertaisesti rakennettu staattisuuden rikkova katkaistu kompositio. Viola Minervan kuvissa tuntuu elämä ja tunnelma.

Viola Minervan some on yhtälailla inspiroivaa seurattavaa. Viola tuottaa somesisältönsä enimmäkseen englanniksi, mutta osittain myös suomeksi, ja onnistuu kummallakin kielellä houkuttelemaan seuraajansa interaktiiviseen keskusteluun. Erityistä hänen Instagram-tilissään on myös se, että hän jakaa kuviensa yhteydessä kuvan tekniset tiedot eli millä kameralla ja objektiivilla ja mahdollisella muulla kuvauskalustolla kuvat on otettu ja mitkä ovat säädöt, kutsuen tällä tavoin seuraajansa oppimaan valokuvauksen ja oman visuaalisen estetiikkansa saloja kanssaan. Reseptiikan ja kameratekniikan lisäksi hän jakaa sekä Instagramissa että blogissaan (ks. Nordic Violet) valokuvausvinkkejä, kuten vaikkapa juuri liikkeen tuomista kuvaan.




MMiisas

Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukila on 25-vuotias suomalainen videobloggaaja eli vloggaaja ja tubettaja.
Mmiisaksen menestystarina on niinikään vertaansa vailla; hän aloitti vuonna 2013 videobloginsa julkaisemisen, palkittiin jo kahden vuoden päästä 2015 Vuoden naisvloggaaja -palkinnolla Tubecon-tapahtumassa ja tammikuussa 2016 Kauppalehti nimesi hänet sadan vaikutusvaltaisimman suomalaisen ja kymmenen vaikutusvaltaisimman media-alan suomalaisen joukkoon. 2019 hänet valittiin Suomen vaikutusvaltaisimmaksi somevaikuttajaksi sosiaalisen median seurantaan ja analytiikkaan keskittyneen Meltwaterin toimesta.

Ja syystä. Tämä päivänä Mmiisaksen Youtube-kanavalla on 388 tuhatta tilaajaa ja Instagramissa 432 tuhatta seuraajaa. Hän on myös mm. tehnyt vaatemalliston yhdessä Ivana Helsingin kanssa vuonna 2018 ja julkaissut kesällä 2019 oman Inspiskalenterinsa. Kanavillaan Mmiisas julkaisee arkeensa liittyviä postauksia, leipomisesta muotiin, matkusteluun ja valokuvaukseen.

Erityisen kiinnostavaa visuaalisesta näkökulmasta on brändiajatus Mmiisaksen materiaalissa. Materiaali on huoliteltua, visuaalisesta harkittua ja kertakaikkiaan kaunista, mutta silti elämänmakuista. Mmiisas on brändi siinä missä muutkin, ja visuaalinen ilme toistaa brändiä niin julkaisujen kuin graafisen materiaalin osalta: värisävyistä fonttivalintoihin materiaali on yhtenäistä ja yksityiskohdat on otettu huomioon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti